Kiva kirjata – jos ei muuta niin itselleni arkistoon – muistiin kauden 2008-2009 salibandyliigan miesten runkosarjan lopullinen tilanne. TPS ekaa (toivottavasti ei viimeistä) kertaa näin korkealla. Jäämme odottamaan mitä playoffs -kevät tuo tullessaan.
sport
TPS salibandyliigan kärjessä!
Vielä vuosi kaksi sitten – tai edes puoli vuotta sitten – en olisi uskonut, että tällainen sarjataulukko on nykypäivänä ihan normaalia… Tai ei se nyt ihan normaalia vielä ole, tämä taitaa olla “eka kerta”. Mutta toivotaan, että tästä tulee samanlainen uuden alku kuin mitä toivotaan sunnuntain olevan.
Ja ei tuo piikkipaikka ihan vahingossa ole tullut. TPS on tehnyt eniten maaleja sarjassa ja päästänyt kolmanneksi vähiten. +41 maalia on kova luku, vain mestari-SSV:llä (+46) on parempi.
Salibandyn MM-finaali 2008
Kirjataan muistiin jos joskus haluaa taas fiilistellä. Ylen Elävässä arkistossa katsottavissa Prahan MM-finaali, jossa Suomi voitti historiallisen miesten ensimmäisen salibandyn maailmanmestaruuden.
Kohti mestaruutta, viimeinen osa
Jatkan eilisestä ja totean, että parempi joukkue voitti! Siitäkin huolimatta parempi vaikka Suomi hukkasi pelinsä pahemman kerran ensimmäisen erän jälkeen. No, olipahan peli ainakin parasta viihdettä – niille jotka tajusivat ottelun katsoa. [ Edit lisäys 19.12.2008: Raimo Summanen piti finaalipeliä täydellisenä. ]
Kohti mestaruutta, osa 1
F1 vuonna 1976
Ennen F1 urheilu oli hieman erilaista kuin tänä päivänä! Alla McLarenin James Hunt valmistautumassa F1 kilpailuihin vuonna 1976…
Kännykänheiton ME jäi Suomeen
Jossain me suomalaiset olemme edelleen parhaita. Vaikka keihäs ei Ateenassa lentänytkään niin onneksi kännykkä sentään lentää!
Viidensissä kansainvälisissä kännykänheiton MM-kisoissa Savonlinnan Kirkkopuistossa tehtiin lauantaina 28.8. jälleen uusi maailmanennätys. Nokian kännykkä lensi 82,55 metriä. Uusi mestari on Helsinkiläinen Ville Piippo.
Onnittelut Villelle saavutuksesta. Tarkempaa infoa ja tulossatoa kännykän paiskimisesta voi lukaista täältä.
miljonäärikerho
Rami Summanen nimesi eilen Suomen joukkueen syksyllä pelattavaan maailmancupiin. Isoja yllätyksiä ei tullut, jos rahamies Janne Niinimaan valitsematta jättämistä ei pidetä sellaisena.
Mutta paljonko Summasen miljonäärikerho oikeasti taaloja takoo – kaivoin summat samalle listalle!
Continue reading
Minä Satan
Jääkiekon MM-kisat oli ja meni. Joku toitotti minulle kisojen aikaan, että Miroslav Satan olisi minun näköinen – tai minä olen Satanin näköinen.
Itse en ihan kyllä allekirjoita väitettä – vai olenko totaalisesti väärässä? Oi jospa joku olisikin verrannutkin ulkonäön sijaan meidän pelitaitoja ja nähnyt niissä edes jotain yhtäläisyyksiä!
Kiitos ja näkemiin IGOR
NHL-liigan viimeinen saurus, Igor Larionov, on ilmoittanut siirtyvänsä pelikentiltä eläkkeelle. 43-vuotias kiekkolegenda siirtyi syksyllä New Jersey Devilsiin tavoitteenaan komia päätös uralle. No, Devilsin pelit meni miten meni…
Continue reading